Harrastevälineen erikoismaalaus, koska kannattaa olla asialla?

Vielä on kesää jäljellä ja matka ensi kesään tuntuu ikuisuudelta. Sitä elää joka vuosi illuusiossa, että talvi kestää vuosisadan ja sen aikana ehtii tekemään vaikka ja mitä. Tuona aikana ehtii suunnittelemaan, rakentamaan ja viimeistelemään kaikki päässään pyörivät ideat.


Vuosi toisensa jälkeen todellisuus läiskähtää märän rätin lailla vasten kasvoja keväällä. Alkaa mahdoton kiire ja epätoivo valmistumisen suhteen. Kun asfaltti näkyy ja projekti on vielä pahvilaatikossa tuntuu päämäärä mahdottomalta ja sen tekeminen muuttuu stressaavaksi.

Suunnitteluvaihe

Aikainen lintu on stressittömämpi

Kannattaakin olla aikaisin liikenteessä projektien suunnittelun kanssa. Usealla maalarilla ja myös tatuoijalla kalenteri paukkuu ja projekteja on meneillään kaikenlaisia. Idean ei tarvitse olla viimeistelty viimeistä piirtoa myöten vaan sitä voi visioida myös ammattilaisen kanssa.

Ulkopuolinen saattaa antaa projektiin uutta näkökantaa ja ideaan syvyyttä. Myös ymmärrys toteutuksen tekniikasta saa idean varmasti paremmin esille. Väitän myös, että lopputuloksesta tulee aina parempi kun se on huolella päässä hämmennetty ja hyvällä fiiliksellä tehty. Yön pimeät tunnit ja juokseva kellon viisari harvoin saavat aikaan hyvää flowta.

Erikoismaalaus


Täydellisessä maailmassa tällaiset hengen tuotteet olisivat hyvän mielen juttuja myös tekovaiheessa. Ajattelen usein kuinka etuoikeutettu olen saadessani olla osa erilaisia projekteja. Ovat ne sitten tatuointeja, maalauksia tai muita taidepläjäyksiä, ne ovat saajalleen aina ainutlaatuisia. Minulle ne ovat kurkistusikkunoita kyseisen ihmisen maailmaan ja ainutlaatuisia tilaisuuksia oppia uutta.

Erikoismaalaus alleviivauksena

Miksi erikoismaalaus on sitten niin tärkeä? Pahimmillaan se riitelee alustansa muodon ja värin kanssa tehden kokonaisuudesta sekavan ja kötöstellyn näköisen. Parhaimmillaan se toimii paremmin kuin paras alleviivaus. Se korostaa rakentajan työtä ja tavoiteltua fiilistä. Se tuo ymmärretyksi halutun teeman ja hengen.

Kiinnostaisiko testata pinstraippausta tai osallistua vaikka maalauskurssille. Klikkaa alla olevaa banderollia ja lähde mukaan.

Click here to subscribe

Erikoismaalaus tekee alustastaan viimeistellyn ja kantajastaan helpommin mieleen painuvan. Se on myös vastalause arkipäiväisyyttä vastaan, ollen uniikki taidonnäyte. Seinälle ripustettu erikoismaalaus satunnaisena teoksena, muotokuva tai vaikkapa veistoksena aiheuttaa henkistä hyrinää ja keskustelua varmasti pitkälläkin aikavälillä.

Erikoismaalaus on piste i:n päälle, viimeistelevä silaus, tapa erottua, keino korostaa, mahdollisuus tukea käsityöläistä. Haluan siis sanoa tänäkin vuonna: olkaa ajoissa. Ensi kesäksi ehtii vielä, mutta kalenteri täyttyy kovaa vauhtia. Varmista siis ajoissa ja sinunkin ajatuksesi saa ensi kesäksi siivet, on kyseessä sitten seinä, auto, moottoripyörä, kypärä, iho, nahkatakki, kengät…

Harrastevälineen erikoismaalaus