Lomamoodi. Millä sinä lataudut?

Kesä on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja itsestä on ainakin tuntunut että to do- lista on kilometrien mittainen. Koska kesä on niin lyhyt, tuntuu aivan mahtavalta päästä touhuamaan ulkona. Aika menee siivillä kaivaessa pihaa, grillatessa, kruisailleissa ja uidessa. Ongelmana on myös se että kun elää ja hengittää työtään tuntuu aivan mahdottomalta pitää siitä lomaa.

Suunnitelma on kuitenkin tälle kesälle lomailen kaksi kahden viikon pätkää, jolloin kalenteri on kiinni, puhelin hukassa ja oleilu kotona on minimissä. Nyt kun juhannustakaan ei ole vielä vietetty on hyvä pysähtyä miettimään mitä sitä lomaltaan haluaa ja mistä sitä latautuu. Lomamoodi ei usein vaadi muuta kuin oikean asenteen.

Mistä sitä sitten latautuu?

Itsellä tämä on välillä todella pienestä kiinni. Ohi liitävä hetki ja siihen liittyvä fiilis saattaa laittaa hymyilemään vielä useankin päivän päästä. Tätäkin kirjoittaessani ammennan viime viikonlopun Himos V8 meetistä, jossa sielu sai ravintoa ja keuhkot pakokaasua ja kumin käryä. Se on Niveaa tämän bensalenkkarin auringon polttamalla nahalle. Lomamoodi onkin usein mielentila.

Tämän kesän lomalistalta löytyy ehdottomasti:

  • lomailua poissa kotoa, sillä rakkaus työhön vie aina työn pariin
  • ulkona syömistä ja kotona grillailua
  • mopoilua täysillä kypärään laulaen
  • kruisailua
  • laatuaikaa rakkaimpien kanssa
  • uimista ja saunomista
  • kuokkimista ja kaivamista
  • fiilistelyä sieraimet ja tuntosarvet ojossa

Mielestäni loma ei vaadi aina kallista ulkomaanmatkaa tai suuria suoritteita. Olisi kultaakin kalliimpaa pystyä pysähtymään kuuntelemaan itseään ja tehdä sitä mitä oikeasti haluaa. Arki itsessään on välillä suorittamista, loman ei kuuluisi olla.

Laatuaikaa

Suomalainen lomailija

Naurun remakan saattelemana keskustelimme taannoin siitä kuinka suomalainen sisu ja työnteko vie vaikka läpi harmaan kiven. Tämän takia usein lomakin menee samalla mentaliteetilla. Lomaan luodaan valtavat paineet sen täydellisyydestä. Kaikki pitää onnistua ja kaiken pitää olla kivaa. Myös sään pitää olla hyvä, mutta ei liian kuuma eikä liian kylmä.

Lomalla ei saa vaan olla ja pitää tehdä kaikkea mistä voi sitten kertoa töihin palatessa. Hampaat irvessä on kuitenkin yllättävän vaikea rentoutua. On myös valtava meriitti jos ei lomaa pidä ollenkaan todeten että haudassa sitten ehtii lepäämään. Pitäisikö sitä kuitenkin elää silloin kun on elossa?

Ei auta bingolotto
Ei auta viinan otto
Ei auta, jumalauta, ei
Mitä mä teen?
Teeretken merenrantaan
Tuulipuku suojaa antaa
Ulkoiluhan rauhoittaa
Sehän on hauskaa

Syön piirakan
Kiroan sen makua
Vedän keuhkoihin merituulen
Löyhkäävän hien.

– Ismo Alanko

Kesän 2021 lomamoodi

Tämä kesä on vaan tänä vuonna. Mikä tahansa sinulle siinä maistuu niin tee juuri sitä. Jos ei maistu mikään niin kuuntele itseäsi ja ole tekemättä. Koronan hieman hellittäessä otettaan on mahdollista päästä taas nauttimaan live musiikista ja kylmistä juomista terassille. Elämä voittaa aina ja uskon että erikoistila on herättänyt monet olemaan pitämättä asioita itsestäänselvyytenä.

Kruisailla kannattaa vaikka tänne. Tämän paikan fiilis nimittäin tarttuu. Rokkikeikkoja pääset selailemaan kätevästi esim täältä.

Lomamoodi