Mikä tatuoinnissa maksaa?

Tatuoinnin hinta koostuu monesta asiasta. Itsestäänselvyytenä on tietysti arvonlisävero 24%, sähkö, vesi, toimitilan kulut ja tarvikehankinnat. Kun asiaa alkaa todella ajattelemaan, huomaa helposti että itse tatuoinnin tekemiseen menee suhteellisen pieni aika koko prosessista.

Pelkästään asiakkaan kanssa viestittelyyn kuluva aika ja itse kuvan suunnittelu saattaa viedä toisinaan jo hurjasti aikaa. Tämän lisäksi työ- ja asiakastilojen puhtaanapito ja valmistelu ottaa aikansa. Näin korona aikana desifiointi koskee myös jokaisen asiakkaan välissä katkaisijoita, oven kahvoja yms.

Harjoitus tekee mestarin

Nautin itse suunnattomasti ammattilaisten seuraamisesta työssään. Itse tekemisellä ei ole niinkään väliä. Useat toistot ja sinnikäs harjoittelu karistavat kaikki turhat liikkeet pois toiminnasta. Tällöin tekijälle on jo itsestään selvää miksi jokainen asia kannattaa tehdä niinkuin sen tekee. Näiden kaikkien asioiden huomioiminen tähtää myös parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Se että joku asia näyttää helpolta ja että se käy vaivattoman näköisesti ei tarkoita että se käy niin kaikilta. Tästä päästäänkin siihen miksi hyvät käsityöläiset ovat perusluonteeltaan niin sinnikkäitä. Väitän että he tekevät juttuaan myös kutsumuksena, eivätkä siinä uskossa että sillä tienaisi miljoonia. Klamydia laulaa osuvasti ”ei rahasta, ei maineesta vaan pelkästä tunteesta” ja juuri niin se on ainakin omalla kohdallani.

Miten hinnoitella taiteen osuus?

Miten sitten lasketaan arvoa tällaiselle vuosia, vuosikymmeniä ja jopa läpi elämän jatkuneelle opiskelulle? Palkka on helpompi perustaa tiettyyn koulutukseen josta on todistus. Minkä arvoista on itseopiskelu joka tapahtuu tekemällä toistoja, lukemalla ohjeita, osallistumalla kursseille ja verkostoitumalla? Tässä tilanteessa ei ole valmista opetussuunnitelmaa eikä kukaan ole kertomassa oikeita toimintatapoja.

Käsityöläisyydessä on parasta se että siinä ei ole ikinä valmis. Aina tulee uusia tekniikoita sekä tuotteita ja mikä parasta niin aina voi kehittyä omassa tekemisessään.

Tähän kaikkeen perustuu tatuoinninkin tekeminen. Siinä kiteytyy kaikki tuo parhaaksi todettu. Kaikki neuvot ja ohjeet joita tatuoija asiakkaalle antaa ennen ja jälkeen tatuoimista nojaavat myös tähän. Tämäkin on siis tärkeä osa sitä mikä tatuoinnissa maksaa.

Käsityötä ostaessaan tulee samalla ostaneeksi palan tekijän sielua ja sydäntä. Täysin toista samanlaista ei ole olemassa, eikä täysin vastaavaa hetkeä tule toista. Olen itse äärettömän kiitollinen että saan taiteen kautta elää unelmaani ja värittää todeksi omaa todellisuuttani.

Mikä tatuoinnissa maksaa

Tämä kuva on otettu 2015 Vaasassa Westcoast motorshowssa. Itse olin tapahtumassa maalailemassa ja seurustelemassa ihmisten kanssa. Vesku oli nauttimassa vapaapäivästään, mutta hoiti siinä samalla mallikkaasti työjuttuja antamalla minun napata itsestään kuvan. Veskun työkuulumisia voi kurkia täältä.

Useimmiten taiteenala ammattina onkin ennemmin elämäntapa.

Kuulutko jo Art From The Undergroundin sisäpiiriin? Jos et, saat lisätietoa siitä täältä ja mukaan pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta.

Click here to subscribe

Mikä tatuoinnissa maksaa