Moottoripyörän erikoismaalauksen suunnittelu. Tässä esimerkki yhdestä tekemästäni maalauksesta ja sen suunnittelusta.
Viimeksi kirjoitin siitä, että miksei tatuoija lähetä minulle luonnosta ja ajattelin nyt vastata esimerkin avulla siihen miksen lähetä asiakkaalle erikoismaalausta koskevaa suunnitelmaani. Yritän pukea sanoiksi sitä, mitä minulle tarkoittaa erikoismaalauksessa taide ja se, että menee fiilis edellä. Toivon, että tämän tekstin myötä on helpompaa ymmärtää kuinka tärkeitä nämä työt minulle ovat ja kuinka ne ovat pala sieluani.
Hommat aluilleen
Sain yhteydenoton minulle entuudestaan täysin tuntemattomalta herrasmieheltä, joka kertoi mopostansa johon pitäisi saada uutta ilmettä. Käytiin puhelimitse pääpiirteittäin läpi mopon merkkiä, mallia ja sen osien määrää. Normaalista poiketen, päädyimme ratkaisuun että kurvailen vielä paikanpäälle katsomaan laitetta.
Muutaman päivän päästä, sovittuna ajankohtana, päätin laittaa saunan tulille ja kipaista sen lämmetessä katsomaan tuota tulevaa projektia. Lumen ja pakkasen keskeltä löysin kuin löysinkin reitin tuonne hämyiseen talliin, jossa mopo jökötti. Paikalla oli myös tuo hilpeän oloinen veikkonen jonka kanssa tarinaa riittikin pitkälle toista tuntia. Itse moposta saimme sovittua, että jotain hippiä, mutta ei perinteistä ja ehkä jotain sinistä.
Näillä eväillä posottelin kohti kotia ja samalla päässä soi täysiä Eppu Normaalin paras biisi, Hipit rautaa. Kotona sauna piti sytyttää uudelleen ja tuo biisi piti kuunnella ämyreistä volat kaakossa. Seuraavat päivät meni muut työjutut mielessä ja mopon maalaus jäi taka-alalle.
Runko väriin ja erikoismaalauksen suunnittelun jatkoa
Projektin edetessä totesin, että saan taas olla tekemisissä harvinaisen, taiteilijaan luottavan ihmisen kanssa. Hän ei nimittäin turhia suunnitelmistani kysellyt vaan mieli sai virrata omia uomiaan ja ottaa tuulta alleen.
Yhdessä kuitenkin päätettiin että ensimmäisenä väriin laitetaan runko. Väriksi valikoitui taivaan sininen. Erityisesti taivaan sininen sellaisena päivänä, kun aurinko on korkealla ja taivaalla on vaan muutama leijuva pilven hattara. Tuona päivänä tuulee vain sen verran että sen voi juuri ja juuri tuntea. Heinänkorret taipuvat aavistuksen, mutta perhosten on helppo lentää.
Tähän väliin on pakko kiittää taas kerran Colornettia, joka jaksaa palvella minua.
Muut osat saivat pohjavärikseen valkoisen helmiäisen. Sävyltään sellaisen mikä on simpukan kuori sisäpinnaltaan. Tuollaisia simpukoita roikkuu valkoisessa paidassa niityn reunaa kulkevan naisen kaulassa olevasta riipuksesta. Se nainen ei varsinaisesti kuulu siihen maisemaan, mutta olemuksellaan täydentää sen. Heinänkorsien hennosti taipuillessa muutama kaaliperhonen lentelee naisen ympärillä.
Asiakkaani, tuon hilpeän veikkosen sormet syyhysivät päästä kasaamaan mopoa, olihan se jo ilmoitettu seuraavaan alan näyttelyynkin. Hän siis tuli noutamaan rungon heti sen valmistuttua ja muut osat jäivät odottamaan vielä taiteiluita pintaansa. Noutaessaan runkoa hän huikkasi puolihuolimattomasti, että: “olisi siistiä jos mopossa olisi sellainen fiilis kun sienipäissään katsoisi kaleidoskooppiin.” Tämä osui ja lujaa.
Kuvitus saa muotonsa
Sinä iltana lämpesi taas sauna. Saunassa olin hiljaa ja tuijotin lasiluukkua vasten liehuvaa liekkiä. Mielessä kaaliperhonen lensi siellä pellon reunalla. Hiljaisuuden rikkoi mopon ääni. Pellon laitaa kulkevaa soratietä pitkin viiletti hippityttö pappatunturilla pelkät bikinit päällä. Tytön pystyi tunnistamaan samaksi naiseksi kaulassa olevasta riipuksesta.
Kun katsoi tarkemmin tuota maisemaa, pystyi näkemään pellolle levitetyn viltin. Viltillä oli vanhoja valokuvia hymyilevistä ihmisistä pitkissä hiuksissaan ja pyöreissä aurinkolaseissaan. Kuvien pinnat olivat paikoin kuluneet sormien toistuvista sivelyistä. Viltillä olevista korvalappustereoista kuului Eppuja.
Viltillä oli naisella aiemmin päällä olleen valkoisen paidan lisäksi farkkushortsit ja kaleidoskooppi. Kaleidoskoopin runko oli päällystetty ornamenteilla joissa oli mosaiikkityylisesti kiiltäviä kiviä. Auringon paistaessa ne heijastivat noiden maailmaa nähneiden farkkusortsien pintaan tarinaa täynnä olevia kuvioita.
Huomasin että kiukaassa oli vain hiillos. Oli aika lopettaa “työnteko”.
Maalauksen suunnittelusta toteutukseen
Käytännössä toistin mopon kuvitukseen tuon maailman. Mun mieleni oli siellä pellon laidalla koko tekemisen ajan.
Lopputulemana voin todeta, että tuo biisi on edelleen Eppujen paras. Mahtoikohan Martti ja Pantse arvata, että vuonna 1993 julkaistu biisi päätyy silloisen kolmosluokkalaisen toimesta 29 vuotta myöhemmin mopona pörräämään Tampereen kaduille.
Hippitytöt eivät ole vuonna 2022 enää samoja kuin Woodstockissa. Silti tämä mielikuvissani tähän vuoteen siirtynyt, shortsinsa taakseen jättänyt hippimuija täydentää maiseman osaltaan. Omaa itseään kuuntelemalla saattaa arkeensa löytää syvältäkin säväyttäviä värejä.
Tämän tekstin kirjoittaminen vähän pelotti, koska on pelottavaa avata mielenmaisemaansa. Mutta myös nauratti osaltaan, kun erehtyi ajattelemaan työaikaa. Se herätti myös suunnatonta kiitollisuutta, koska saan tehdä sitä mitä mun sisäinen maailma huutaa. Hauskaa oli todeta olevansa elämästä niin sekaisin, että ilman sieniäkin voi nauttia kaleidoskoopin kuvioista.
Jos inspiroiduit tästä tekstistä ja mielesi tekisi päästä testaamaan erikoismaalausta yksinkertaisimmillaan, lataa alta opas, jonka avulla saat ohjeita ja mahdollisuuden saada yksilöllistäkin opetusta.
Yhden moottoripyörän erikoismaalauksen suunnittelu saattaa avata yllättäviäkin ovia.
