Lifestyle

Tampere top 3

Tampere top 3 tämän paljasjalkaisen silmin näin korona-aikana.

Kangasalan kohdalla jo musta tuli mää.

Tää on Tampere. Tää on Tampere. Joo ja nääs ja nääs ja nääs ja nääs ja nääs.

Hakametsän halliin kun mä tapparaa,

menin katsomaan ja ostin makkaraa.

Omituisen väristä se viittaa Afrikkaan,

nälkä lähti heti vaikken syönyt palaakaan.

– Turoˋs Hevi Gee

Tampere ei ole syyttä vienyt monen sydäntä ja keikkuukin vuodesta toiseen kärkisijoilla listalla jossa ihmiset kertovat minne muuttaisivat jos vaihtaisivat paikkakuntaa. Kaikki tietävät särkänniemen ja perinteiset keikkapaikat, mutta missä käydä näin korona-aikana kun tapahtumat on peruttu?

Halusin listata kolme itselle tärkeää, hyvän mielen mestaa Tampereella.

1.Hiedanranta ja tulitikkutehdas

Hiedanranta on vanha tehdasalue Tampereen Lielahdessa. Nykyään näiden tehdasrakennuksen seiniä peittävät toinen toistaan makeammat taideteokset, joiden tekijät ovat Suomen lisäksi Puolasta, Kreikasta, Tšekistä, Hongkongista, Portugalista ja Balilta.

Katseltavaa tällä alueella riittää. Suurimmat teokset ovat jopa 20 metrin korkuisia ja maalattua alaa on tuhansia neliöitä. Alue muuttuu myös jatkuvasti ja tuo eläminen tekee siitä vieläkin mielenkiintoisemman.

Tulitikkutehdas puolestaan edustaa murto-osaa jäljellä olevasta Pispala famesta, johon kuului myös Tampereen huopatehdas. Itse tulitikkutehdas toimi näissä tiloissa vuosina 1926-1975 ja nyt jäljellä on enää aavemainen, kolme vuosikymmentä maalia pintaansa saanut taideteos.

Tämä graffiti keskittymä on ollut merkittävä niin Pohjoismaissa kuin Euroopassakin. Kulta-aikanaan se on kuulunut niistä suurimpiin, ellei ollut jopa suurin. Rakennuksia on kuitenkin purettu uuden asemakaavan tieltä ja ei ole kun ajan kysymys kun tästä paikasta on jäljellä vain muisto.

Ainutlaatuisen tästä paikasta tekee myös se, että seiniä ei ole koskaan pesty. Tällä hetkellä näkyvillä olevat maalaukset kätkevät siis alleen vuosikymmenten teokset ja peittyvät itsekkin siis tulevien tieltä.

Molemmat paikat saavat ajantajun katoamaan vieden mielen uusille urille. Erityisesti tulitikkutehdas hivelee omaa sieluani kaikella karskiudellaan ja aavemaisuudellaan. Ympärillä soljuva kiillotettu ja moderni elämänmeno korostaa entisestään tämän timantin kulmia.

Tampereen katutaiteeseen pääset tutustumaan tämän kartan avulla.

2. Arboretum

Tampereen keskustan kupeesta löydät vihreän keitaan, mikä on mitä mainioin piknik paikka. Paikalle pääsee kätevästi julkisille ja oman kulkupelin saa myös hyvin parkkiin. Puistoa on suunniteltu ja rakennettu vuodesta 1970 ja se tuntuu olevan aina vuosi vuodelta upeampi.

Puistossa sijaitsevat myös Hatanpään kartano, asuntopalatsi Idmanin huvila sekä Hatanpään kartanon vanha navetta, jossa on sairaalan varastotiloja ja verstas. Kartanorakennus on yrityskäytössä, ja sitä voi vuokrata esimerkiksi juhlia varten. Huvilarakennuksessa on Tampereen kaupungin työtiloja.

Arboretumissa on myös kaksi kesäkahvilaa. Toinen löytyy lähempää rantaa ruusutarhan vierestä ja toinen kartanorakennuksesta. Kahviloista saa kaikkea jäätelöstä piiraisiin. Omppupiirakkaa kannattaa ainakin ehdottomasti testata.

Puutarhassa on tilaa naukkailla eväitä, pelata mölkkyä, palvoa aurinkoa tai nauttia elämästä kavereiden kanssa. Varoituksena kuitenkin kaikille joiden peukalo vihertää, että käynti täällä aiheuttaa pakottavaa tarvetta kasvattaa, idättää ja kuopia.

3. Haralan- ja Vehoniemenharju

Viimeisimpänä korona-ajan Tampere top 3 listallani on Kangasalan puolella olevat näkötornit. Haralanharju kuuluu vahvasti omiin lapsuuden maisemiin. Tämä noin 15 kilometrin päässä Tampereen keskustassa oleva kansallismaisema on äänestetty Pirkanmaan kauneimmaksi. Peruskorjattu punainen näkötorni saakin kiipeäjänsä tuijottamaan kaukaisuuteen pitkän aikaa.

Näkötorni sijaitsee korkean mäen päällä, eikä nimensä mukaisesti harjussa. Nousu on kuitenkin aivan riittävä. Lapsuudessa tänne on kiivetty fillarilla, hevosella, mopolla yms. Maisemallaan se on innoittanut mm. Topeliuksen kirjoittamaan laulun kesäpäivä Kangasalla. Alunperin torni rakennettiin paikalleen vuonna 1895.

Vehoniemenharjulla pääset myös ihailemaan maisemaa näkötornista. Näkötorni on alunperin rakennettu vuonna 1892. Paikalla toimii myös automuseo, joka on kävijöilleen ilmainen. Museon yhteydessä on myös kahvila, josta saa kaikenlaista murua rinnan alle.

Tämä on myös moottoripyöräväen suosima kahvipaikka. Automuseon edestä pääsee rappusia alas rantaan ja vaikka pulahtamaan Roineen vesiin.

Tässä oli oma korona-ajan Tampere top 3 listaukseni. Toivottavasti ne inspiroivat sinua yhtä paljon kun itseäni. Itse en ole näihin paikkoihin kyllästynyt vielä näiden kaikkien vuosien jälkeenkään. Koronan ei tarvitse antaa tehdä elämästä tylsää. Pitää vaan muuttaa rutiinejaan.

Tampere top 3, Tampereen nähtävyydet

Satu Artfromtheunderground

Maailman laitaa omanlaisekseen värittävä Tamperelainen. Elämän ohjenuorana on taistella arkipäiväisyyttä vastaan tekemällä elosta mielenkiintoisempaa. Apuvälineinä toimivat mm. kynäruisku, pinstripe, tatuoinnit, muotokuvamaalaus...

Saatat myös pitää...

Vastaa