Lifestyle

Viikonlopun menovinkit

Viikonlopun menovinkit muuallekin kun teekupin seuraksi sohvalle.

Syksy on käsillä ja viimeisiä viedään ennen kuin lumi peittää maan ja pimeys verhoaa meidät syliinsä. Tulevana viikonloppuna olisi niin paljon kaikkea nähtävää, koettavaa ja fiilisteltävää, että valinnan vaikeus alkaa iskemään päälle. Tarkoituksenani on olla tekemättä töitä koko viikonloppu ja ladata henkisiä akkuja. 

Listasin muutamia vinkkejä tulevalle viikonlopulle, joilla kukkaro ei kevene, mutta sielu saa paljon ihmeteltävää ja fiilisteltävää.

Viikonlopun menovinkit

Tanssikengät jalkaan perjantaina

Perjantaina Verstas tarjoilisi hunajaa livemusiikkia kaipaavan sielulle. Tarjolla olisi nimittäin Verstas Roots & Blues ilta. Pippalot aloittaa Konstantin Kovalev. ”Konstantin Kovalev on Venäläissyntyinen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, joka on asunut Helsingissä viimeisen 9 vuoden ajan. Hänen uusin yhtyeensä Constantine & Call Operators julkaisi hiljattain depyyttialbuminsa joka sisältää kahdeksan 60- luvun r&b / soul vaikutteista biisiä.

Hän soittaa kitaraa myös tukholmalaisessa Ska yhtyeessä nimeltä The Beat From Palookaville. Konstantinin monipuolisuudesta kertovat myös vierailut monien muiden yhtyeiden ja soittajien rinnalla. Hänen sooloesiintymisissään on kuultavissa vaikutteita monilta vanhoilta blues ja kantrilegendoilta kuten, Charley Patton, Furry Lewis, Big Bill Bronzy ja vaikkapa Sleepy John Esthes.

Illan toinen esiintyjä on Ismo Haavisto Trio. Lahtelainen Ismo Haavisto on kuulunut jo pitkään suomalaisen bluesmusiikin kärkikaartiin ja on suomalaisten blues festivaalien vakiokalustoa. Yli kolmekymmenvuotisen uransa aikana hän on tehnyt 9 pitkäsoittoa.

Ismo tunnetaan erinomaisena laulajajana, kitaransoitin ja biisienteon lisäksi myös taitavana huuliharpistina. Pitkään yhdessä soittaneen trion muut jäsenet ovat Ville Vallila basso ja Mikko Järvinen rummut. Trion ohjelmisto koostuu pääosin Ismon omista biiseistä, mutta sisältäen klassikoita mm.Elmore Jamesin ja Muddy Watersin yms.” (Tapahtumasta kertoo mm. tapahtuman Facebook sivu)

Liput maksavat 15€ ja ovet aukeavat klo 19.00. Nälkäiset ja janoiset ovat myös hyvin huomioitu.

Moottorikahvila verstas

Lauantaina museoon


Lauantaina inspiraatiota voisi hakea vaikka Mäntästä. ”Maailman kuuluisimman ja arvoituksellisimman katutaiteilijan Banksyn taidetta laajasti esittelevä näyttely Banksy. A Visual Protest avautuu Serlachius-museo Göstassa toukokuussa 2021. Näyttely on toteutettu yhteistyössä milanolaisen 24 Ore Culturan kanssa, ja se on ensimmäinen Suomessa nähtävä Banksy-näyttely. Museoon on vapaa pääsy näyttelyn ajan.

Tänne näyttelyyn kannattaa varata paikka jonka voit kätevästi tehdä tästä. Näyttely on auki vielä lokakuun 10. päivään saakka, joten paikka näyttelyyn on vielä mahdollista saada.

Banksy. A Visual Protest -näyttelyssä nähdään erityisesti Banksyn varhaistuotantoon kuuluvia teoksia: grafiikkaa ja levynkansia. Näyttelyä täydentää multimedia hänen eri puolille maailmaa tekemästään katutaiteesta, josta osa on jo hävinnyt.

Banksy Mänttä

Näyttely on aiemmin nähty Milanossa ja Roomassa, ja sen on kuratoinut pop- ja katutaiteeseen perehtynyt kuraattori Gianni Mercurio. Kyseessä ei ole Banksyn virallinen näyttely, sillä taiteilija ei ole sitä auktorisoinut. Kaikki näyttelyn teokset ovat kuitenkin aidoiksi todistettuja Banksyn teoksia eri kokoelmista. 

Bristolista Englannista kotoisin olevan Banksyn (s. 1970-luvulla) henkilöllisyyttä ei tunneta. Hän on tehnyt 1990-luvulta lähtien katutaidetta, performansseja ja taiteellisia tempauksia ympäri maailmaa. Banksy on pakoillut virkavaltaa vuosikaudet, sillä hänet on yritetty saada vastuuseen muun muassa julkisten paikkojen töhrimisestä. Samalla hänestä on tullut Britannian yksi arvostetuimmista ja rakastetuimmista nykytaiteilijoista.” (Näyttelystä kertoo museo Göstan kotisivut)

Banksy Mänttä

Sunnuntaina Keravalle

Sunnuntaina voisi suunnata vielä Taiteen kotitaloon Keravalle. ”Taiteen kotitalo 2021 on Purkutaiteen kymmenes toteutus. Näyttelyteoksia on ollut toteuttamassa tänä vuonna yli 80 ammattitaiteilijaa ja taiteen harrastajaa.

Kerrostalon kaikille pinnoille levittäytyvien teosten joukkoon mahtuu mm. interaktiivisia installaatioita, valo- ja videotaidetta, musiikkia ja äänimaisemia sekä graffiti- ja katutaidetta.

Purkutaide, taiteen kotitalo

”Taiteilijoille on tänäkin vuonna annettu vapaat kädet kokeellisen taiteen tekemiseen. Tilasta toiseen siirryttäessä teosten tyylit, teemat ja tunnetilat vaihtelevat ennakoimattomasti tarjoten kokijalleen yllätyksen toisensa perään. Tavoitteena ei ole ollut tuottaa eheää kokonaisuutta tai tilasta tai toiseen etenevää loogista jatkumoa. Näyttelykokemuksesta sopii odottaa kokonaisvaltaista elämystä, jonka äärellä vieraamme voivat samalla tehdä tuttavuutta omiin taidemieltymyksiinsä”, kertoo Purkutaiteen taiteellinen johtaja Jouni Väänänen.”(Näyttelystä kertoo tapahtuman kotisivut)

Näyttely on avoinna klo 10-17 ja ainoastaan viikonloppuisin. Lipulle tulee hintaa 6€. Taiteen kotitalo sulkeutuu 26.9, joten tossua toisen eteen jottei jää tästä paitsi. Voit fiilistellä taloa etukäteen vaikka Instagramin kautta.

Mitä sinä aiot viikonloppuna puuhata? Välillä on ihan hyvä pysyä myös kotona ja ottaa iisiä, sehän on kun laittaisi rahaa pankkiin. Itselle suunnitelma ei ole vielä selvä, mutta viikonlopun tarjonta houkuttelee kyllä liikekannalle.

Satu Artfromtheunderground

Maailman laitaa omanlaisekseen värittävä Tamperelainen. Elämän ohjenuorana on taistella arkipäiväisyyttä vastaan tekemällä elosta mielenkiintoisempaa. Apuvälineinä toimivat mm. kynäruisku, pinstripe, tatuoinnit, muotokuvamaalaus...

Saatat myös pitää...

Vastaa