Miksi harrastat harrastustasi?
Vaikuttaako tapa miten suhtaudut työhösi myös tapaasi harrastaa? Heräsin tähän asiaan keskusteltuani asiasta erään nahkaansa värityttäneen tyypin kanssa, samalla nautiskellen siitä ajatuksesta, että oma työni on muille arjen luksusta.
Tulokset määrittävät onnistumisen
Ihminen joka on todella tulostavoitteinen ja suorituskeskeinen työssään hakevat varmasti samoja piirteitä harrastuksistaan. Tällainen ihminen tahtoo varmasti olla myös tehokas vapaa-ajallaan. Mielihyvää haetaan dataa seuraamalla, uusia ennätyksiä tekemällä ja askelia laskemalla.
Näitä asioita tukee myös osaltaan some kulttuuri, koska tätä dataa on helppo jakaa myös siellä muiden ihmeteltäväksi. Nykyteknologialla on äärettömän helppoa mitata lähes kaikkia osa-alueita työajastaan, vapaa-ajastaan ja unestakin. Onkin asia erikseen tarvitseeko kaikesta suoriutua.
Kun matka on tärkeämpi kun määränpää
Toinen ääripää touhujaan mittailevista on fiilistelijätyypit. Nämä tyypit pitävät yhtä tärkeimmistä asioista työpaikalla hyvää yhteishenkeä. On tärkeää että työpaikalla toimitaan oikeudenmukaisesti kaikkia kohtaan ja arvostetaan toisia.
Ihan tilastoillakin mitattuna tämä hyvä fiilis kun nostattaa työmotivaatiota ja tehokkuutta. Hyvä tiimihenki tekee myös ongelmista yhteisiä ratkaistavaksi tarkoitettuja haasteita. Epäoikeudenmukaisessa ilmapiirissä ne ongelmat ovat taas lisäkiviä rekeen.
Nämä fiilistelijät kaipaavat harvemmin tunnustusta omasta työstään vaan nauttivat siitä kun onnistuminen koetaan koko työpaikkana ja kaikkia työntekijöitä arvostetaan.
Näiden tyyppien mittarina on fiilis, jokaisen sisään rakennettu mittari jota jokainen osaa vain itse lukea. Siihen luottaminen on kuitenkin vaikeampaa kun dataan, eikä sille saa yhtä helposti ymmärrystä koska sen jakaminen on paljon suurpiirteisempää.
Sama kolikko, kaksi puolta
Hirvittävän hyvä esimerkki tällaisesta harrastuksesta mitä voi touhuta täysin toistensa vastakohtaisilla tavoilla on hevosharrastus. Toki kilpahevostoiminnassakaan mielestäni suhde tuohon elävään olentoon ei saisi muuttua vaikka tekeminen olisikin totisempaa.
Kun harrastus on suoritus, on hyvä miettiä miksi harrastat harrastustasi
Hevosharrastusta on mahdollista harrastaa vaan suoritepohjaisesti. Varaa tunnin sopivalta ratsastuskoululta, jossa heppa on parhaimmillaan talutettu kentälle valmiiksi varustettuna. Siitä vaan suoraan selkään ja sykemittari tanassa suorittamaan tunnin urheilusuoritusta.
Jos ratsastus ei suju suunnitelmien mukaan ja napakasta ohjaustuntumasta ja tämäköistä pohjeavuista huolimatta hevonen ”ei toimi” on vika varmasti hevosessa tai ratsastuskoulussa joka pitää toimimattomia hevosia tunneillaan.
Tällaisessa tilanteessa hevonen on kuin polkupyörä, urheiluväline joka on olemassa oman suorituksen tekoa varten. Polkupyörän puhjennut kumi on vaan miljoona kertaa helpompi vaihtaa kun perehtyä oikeasti elävän olennon mieleen.
Kun pelkkä hevosen läsnäolo huumaa
Vastakohtana tälle suoritepohjaiselle harrastamiselle on myös toinen vaihtoehto. Onneksi Suomessa on lisääntynyt hevosen ehdoilla tapahtuvaa harrastustoimintaa. Näin jo lapsille opetetaan kuinka tärkeää on että yhteistyö sujuu tahdosta, eikä pakosta.
Kuinka palkitsevaa onkaan saada valtavan eläimen luotto ja kunnioitus. Ismokin lauloi että se on sitä sielujen sympatiaa, henkien harmoniaa, mutta tätä ei kuitenkaan mitkään muut sensorit tunnista kun ihmisen sisäänrakennetut tunnistimet jotka onneksi addiktoituvat helposti tunteesta ja haluavat sitä vaan lisää.
Mielenkiintoista näkökulmaa hevosharrastukseen löydät tästä YLE:n jutusta.
Muiden elävien olentojen kanssa harrastettavissa touhuissa tulisi aina muistaa ajatella tilannetta myös toisen näkökulmasta, on se toinen sitten eläin tai joukkuetoveri. Ja vaikkakin edellä olevat harrastajatyypit ovatkin karrikoituja esimerkkejä on mielestäni hyvä pysähtyä miettimään tämän valtavan harrastus ja elämäntapa buumien keskelle mitä minä haluan tehdä ja miksi. On myös hyvä pohtia jo tehtyjä valintoja, miksi harrastat harrastustasi?