Vuosi vaihtuu minä en. Vuosi 2021 hujahti ohi ennen kuin ehti huomatakkaan.

Uusi vuosi ja uudet kujeet ei oikein meikäläiseen päde. Homma jatkuu vuodesta toiseen saman palo rinnassa ja pilke silmäkulmassa. Vuosi 2021 loi haasteita monen arkeen koronan muodossa ja olenkin todella kiitollinen että sain silti tehdä sitä mitä rakastan. Kiitos siitä kuuluu teille.

Töiden saralla vuosi 2021 oli vaihteleva ja kiireinen. On aivan mahtavaa nähdä samoja kasvoja vuodesta toiseen, kuitenkin niin että uusiakin ilmaantuu. Tatuointien saralla sain toteuttaa toinen toistaan makeampia proggiksia, niin väreissä kuin mustavalkoisena. Välillä rakennettiin kokonaan uutta, välillä peitettiin vanhaa. Välillä tehtiin isosti ja välillä todella pienesti. Kiitos luottamuksesta!

vuois-vaihtuu-minä-en

Maalauksien osalla väriä saivat mopot, kypärät ja ajovarusteet. Näyttelyt ja tapahtumat olivat harvassa, mutta nekin vähät mitä oli menivät paremmin kuin hyvin. Pari maalaamaani pyörää pärjäsivät mm. Norrtäljessä(1st), Shovelrallissa(1st), Joutsa chopper showssa (1st) ja Turku kustom showssa(1st). Iso kiitos pyörien rakentajille(mm. Upi) ja omistajille, että olen saanut olla osa näitä projekteja.

Muun taiteen osalla väänsin mm. valaisimia, suunnittelin tekstiilejä ja logoja, tein muotokuvia ja veistoksiakin.

Henkilökohtaisessa elämässä tallustelu Tampereella jatkoi samoja uriaan, toki vaan melko tiiviisti kotosalla. Terveys antoi kontrastit vesisateelle, kuumuudelle, kylmyydelle ja mitä näitä asioita nyt on mitkä on aina huonosti. Oma rakas koira nukkui pois syksyllä ja jätti valtavan aukon arkeen. Samalla jäi kuitenkin mieletön kiitollisuus jaettuja vuosia kohtaan. Elämä on kaikkinensa lahja, vaikka se kliseeltä kuulostaakin.

vuosi-vaihtuu

Mitä tuo vuosi 2022

Suunnitelmia tulevan vuoden varalle on valtavasti. Uutta näkökulmaa tulee saamaan tatuoiminen, kuin myös maalaaminenkin. Mahtavia yhteistyötarinoita on myös kehitteillä ja niitä avaan sitten tuonnempana. Yhdestä tällaisesta kerroinkin jo, jos muistatte.

Tarkoituksena on hemmotella kanta-asiakkaita. Tähän kuuluu osana myös upouusi sisäpiiri, joka tekee mm. peruutusajoista kärryillä pysymisen huomattavasti helpommaksi. Myös kanta-asiakaspäivien kutsut tulevat siirtymään kokonaan tulevaisuudessa tuonne sisäpiiriin. Mukaan pääset painamalla alla olevasta kuvakkeesta ja lisää sisäpiiristä voit lukea täältä.

Click here to subscribe

Aion myös jatkaa somen opettelua ja yritän olla siellä aktiivinen. Se on helpommin sanottu kuin tehty tällaiselle tyypille kenellä on viisi kappaletta HK:n sinisiä sormien tilalla. Kiitos kaikesta palautteesta mitä olen saanut niin blogin kuin somesisällönkin suhteen.

En myöskään malta odottaa kaikkia maalausprojekteja mitä on suunnitteilla vuodelle 2022. Kiitos teistä jokaiselle, jotka ovat antaneet minunkin upottaa kauhani noihin liemiin. Tehdään yhdessä jotain ihmettelyn arvoista.

Tänäkin vuonna siis vuosi vaihtuu, minä en. Toivon että vuosi 2022 opettaa minua olemaan vieläkin parempi niin työssäni kun ihmisenäkin.

Vuosi vaihtuu, minä en