Ylpeästi Kangasalta, bensalenkkarien luvatusta maasta.
Kangasalabama, tuo kaikkien jenkkiautoja rakastavien bensalenkkareiden luvattu maa, jossa aurinkokin laskee rappioromanttisesti Tarastenjärven kaatopaikan taakse. Vaikka olen syntynyt Tampereella, kotipaikaksi ilmoitan aina ylpeästi Kangasalan.
On varmasti totta, että kotikaupunkisi vaikuttaa siihen millaisia mielenkiinnon kohteita sinulla on, millaisesta ajanvietosta nautit ja minkä tyyliseksi kaveripiirisi on muodostunut. Myös suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan ja suhtautuminen siihen onko tärkeämpää olla sellainen kun hyvältä tuntuu, vai sellainen kun “kuuluu olla” kumpuaa jo kotiseudusta.
Tässä kun jakaa arkea toiselta paikkakunnalta olevan kanssa (vieläpä pohjalaisen) saa huomata välillä isoja eroja siinä millaista on kasvaa eri kokoisilla paikkakunnilla. Ison kaupungin sykkeessä harrastusmahdollisuudet ovat moninaisemmat, tekemistä riittää liikaakin, kavereita löytää aina uusia ja kaupungin muuttuessa ihmeteltävääkin piisaa.
Kääntöpuolena tälle kaikelle on niukempi yhteisöllisyys. Isolla paikkakunnalla voi huoletta käydä kyläkaupalla ilman, että tuntee sieltä ketään. Halutessaan massaan on helppo hukkua, ja tietynlaista tuntemusta ei lähimpienkään naapureiden kanssa niin helposti synny.
Minun Kangasalani
Kangasala ei varmasti ole enää sellainen, kun kasiluokkalaisen Satun Kangasala vuonna 1998, mutta paljon samoja piirteitä siinä silti on. Kaupunki kehittyy ja kasvaa, mutta tietynlainen henki on mielestäni silti säilynyt.
Olen ollut onnekas, kun olen saanut kasvaa lapsuuteni Kangasalan Ruutanassa, joka oli siihen aikaan pieni maalaismainen kylä. Ysäri väreili ilmassa kun sotkettiin fillareilla pitkin kyläteitä paikkoihin missä sitten oltiin sovittu että nähdään. Kun veri alkoi vetää isompiin piireihin oli Tampere aivan nurkan takana.
Paikkakuntaylpeys on yksi hienoimmista asioista. Varsinkin ihmisillä, jotka reissaavat ja ovat asuneet muuallakin. Se, että silti “omasta” paikkakunnasta puhutaan hieman pehmeämpään sävyyn silmät kiiluen on ihan korvaamatonta. En usko, että olen ainoa joka on esim. tatuoinut kotipaikkakuntansa postinumeron ihoonsa.
Kotipaikkakunnan merkitys nykyään
Viime kesänä Kangasalle aukesi katutaidepiha, jota kävin maalailemassa. Kävijöitä pihalla riitti ja teokset on hienosti saaneet olla rauhassa, ilman, että niitä on sotkettu. On hienoa, että kaupunki on lähtenyt innolla mukaan tällaiseen projektiin, joka antaa nuorille ja lapsille mahdollisuuksia tehdä jotain erilaista ohjatusti ja turvallisesti.
Intouduin itse tästä seinämaalauksesta niin paljon, että lupasin mennä maalaamaan seinän oman kotipaikkani baariin, Ruutanan oluthuoneelle. Paikkaa pitää nykyään Rami, alkuperäisen Rike`s pubin pitäjän poika. Rike` s pubiin liittyy useita muistoja nuoruusvuosilta ja erityisesti mieleen on jäänyt se, että paikanpitäjä pysyi uskomattomalla tavalla kärryillä siitä minkä ikäinen kukin on. Alkoholia ei tarjoiltu ikinä alaikäisille.
Alkuperäistä baarirakennusta ei enää ole, vaan baari toimii junapysäkin paikalla, vanhassa kaupparakennuksessa. Tuossa rakennuksessa toimi ruokakaupan jälkeen kuitenkin ensin nuorisotilat. Siihen aikaan kun nuorisotilat avasivat ovensa näihin tiloihin kampanjoitiin sitä mm. Ruutanan koululla teemalla “Seisake omaksi”.
Allekirjoittanut laahusti tennareissaan paikalle kavereidensa kanssa ja piirsi siellä teemasta kuvan, joka päätyi Kangasalan sanomien sivuille. Hetken kuluttua sain puhelun, tulisinko maalaamaan tilaan seinämaalauksen. Lupauduin ensin ja suunnittelin syystä tai toisesta maalaavani seinään mm. muskelimiehiä.
Koska meillä ei ollut tietokonetta, marssin Ruutanan Siwaan ja hain inspiraation lähteeksi kehonrakennuslehden. Lopulta kun maalausajankohta lähestyi ilmoitin kuitenkin, että en halua seinää maalata, sillä välineistä, tekniikoista tms. ei ollut mitään hajua. Intoa oli, mutta tietoa ei. Seinän kävi maalaamassa puolestani joku tyyppi, joka maalasi vanhaa seisaketta mukailevan junan.
Mm. tämän vuoksi pidän maalauskursseja, joihin voi kuka tahansa hypätä mukaan matalalla kynnyksellä. Lisää niistä kursseista pääset lukemaan tästä. Osallistumaan puolestaan pääset lataamalla alla olevan oppaan.
Tuo juna on koristanut vanhan Seisakkeen seinää nämä 13 vuotta. Nyt siihen tulee kuitenkin muutos, sillä pääsimme Ruutanan oluthuoneen omistajan kanssa yhteisymmärrykseen seinämaalauksesta. Kunnioittaen vanhaa baarin pitäjää, vanhan Rike`sin sisustusta ja alkuperäistä ideaani maalaan tuon seinän uuteen uskoon.
Kannattakaa siis kulmakuppiloita ja pyhiinvaeltakaa Ruutanaan. Ottakaa selfie ja tägätkää sometilini siihen. Ja näin vain, vuoden vaihtuessa tämäkin ympyrä sulkeutuu.