Kurssit – tekemällä oppien

LUOVAT KURSSIT JA TILAUSRYHMÄT TAMPEREELLA

Sinun ei tarvitse osata valmiiksi. Riittää, että haluat kokeilla.

Art From The Undergroundin ja Tampereen Olkkarin kautta löydät monipuolisen valikoiman luovia kursseja ja työpajoja. Tarjolla on esimerkiksi akryylikaatoa ja muuta matalan kynnyksen taidetta, erilaisia käsityö- ja teemakursseja sekä Kustom-taiteeseen ja erikoismaalaamiseen liittyviä tekniikoita.

Voit osallistua avoimelle kurssille yksin tai yhdessä kaverin kanssa, tai tilata kurssin omalle ryhmällesi. Tilausryhmän tilaaja voi olla esimerkiksi yritys, koulu tai oppilaitos, kaveriporukka, yhdistys, harrastusryhmä tai tapahtumanjärjestäjä.

Kurssien sisältö vaihtelee tekniikan ja ryhmän mukaan, mutta yhteistä niille on käytännön tekeminen, rento ohjaus ja se, että pääset itse kokeilemaan ja tekemään.

tekemistä ryhmälle tampere
tekemistä tampereella

MITÄ KAIKKEA KURSSEILLA VOI TEHDÄ?

Kurssien sisältö vaihtelee maalaamisesta ja käsitöistä Kustom-tekniikoihin. Osa kursseista on avoimia yksittäisille osallistujille, ja lähes kaikkia sisältöjä voidaan toteuttaa myös omalle ryhmälle.

Valikoima elää vuodenaikojen, teemojen ja uusien ideoiden mukana, joten kaikkea ei tarvitse mahduttaa yhteen pysyvään kurssilistaan.

luovaa tekemistä tampere
pinstriping kustom kurssi
käsityö workshop tampere

MAALAUS- JA TAIDEKURSSIT

Kursseilla pääsee kokeilemaan erilaisia maalaustapoja rennosti ja käytännön kautta. Tarjolla voi olla esimerkiksi akryylikaatoa, Paint & Wine -workshopeja, olutmaalausta ja muita luovia maalaushetkiä.

Aikaisempaa kokemusta ei tarvita – ideana on päästä itse tekemään ja löytää oma tapa toteuttaa työ.

KUSTOM- JA ERIKOISMAALAUSKURSSIT

Art From The Undergroundin oma erikoisosaaminen näkyy Kustom- ja erikoismaalauskursseissa. Niissä voidaan tutustua esimerkiksi pinstripingiin, kynäruiskumaalaukseen, ootraukseen, letteringiin, kultaukseen ja muihin erikoistekniikoihin.

Osa näistä kursseista järjestetään avoimina kursseina ja osa ensisijaisesti tilausryhmille. Sisältö ja tarvittava välineistö sovitaan aina kurssikohtaisesti.

KÄSITYÖ- JA LUOVAT TYÖPAJAT

Kaikki kurssit eivät pyöri maalaamisen ympärillä. Valikoimassa on myös erilaisia käsityö- ja luovia työpajoja, joissa syntyy konkreettinen työ kotiin viemisiksi.

Sisältö voi vaihdella sesongin ja ryhmän mukaan esimerkiksi kransseista ja unisieppareista kustom-kangaskasseihin ja korupajoihin.

AVOIMET KURSSIT – TULE YKSIN TAI KAVERIN KANSSA

Avoimille kursseille voit ilmoittautua mukaan yksin, kaverin kanssa tai vaikka pienellä porukalla. Kurssivalikoima vaihtuu vuoden mittaan, joten tarjolla on eri aikoina maalausta, käsitöitä ja Kustom-tekniikoita.

Katso alta tällä hetkellä varattavissa olevat kurssit ja nappaa paikka sinua kiinnostavaan tekemiseen.

taidekurssit-tampere
käsityökurssit tampere

Et tarvitse aiempaa kokemusta

Taidekurssille ei tarvitse tulla valmiiksi osaavana.

Moni tulee kokeilemaan tekniikkaa ensimmäistä kertaa. Sinun ei tarvitse osata piirtää, tuntea materiaaleja etukäteen tai ajatella itseäsi erityisen taiteellisena ihmisenä. Saat tulla juuri sillä osaamisella, joka sinulla nyt on – vaikka sitä olisi omasta mielestäsi tasan nolla.

Kurssilla ohjataan tekemiseen vaihe vaiheelta, mutta tarkoitus ei ole tehdä kaikista samanlaisia töitä eikä tavoitella mahdollisimman täydellistä lopputulosta. Saat kokeilla, kysyä, mokata, onnistua ja löytää oman tapasi tehdä.

Lähtökohtaisesti kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit odottavat sinua Olkkarilla valmiina. Poikkeuksena ovat esimerkiksi oppilaitoksille toteutettavat erikoismaalauskoulutukset, jotka suunnitellaan osaksi opetusta ja joiden käytännön järjestelyistä sovitaan aina erikseen.

Täällä ei tarvitse todistaa olevansa luova

Riittää, että tekee mieli kokeilla.

Millaista taidekurssilla on?

Kursseilla tekeminen on rentoa, mutta ohjaus ammattimaista. Saat neuvoja ja apua silloin, kun tarvitset niitä, mutta myös tilaa kokeilla itse ja tehdä työstä oman näköisesi.

Kursseille tullaan erilaisilla taustoilla ja erilaisella kokemuksella, joten lopputulostenkaan ei kuulu näyttää samalta. Tärkeintä on päästä tekemään, kokeilemaan ja oppimaan uutta omalla tavalla.

Kurssi voidaan järjestää Olkkarilla, asiakkaan omissa tiloissa, oppilaitoksessa tai osana tapahtumaa. Toteutus suunnitellaan aina ryhmän ja tilanteen mukaan.

Katso, miltä kursseillamme tekeminen näyttää.

Luova kurssi omalle ryhmälle

Haluaisitteko järjestää oman luovan kurssin työporukalle, kaveriporukalle, oppilaitokselle tai vaikka osaksi tapahtumaa?

Kurssin ei tarvitse olla valmis paketti, johon ryhmän pitäisi sopeutua. Toteutus rakennetaan ryhmän koon, käytettävissä olevan ajan, lähtötason ja tavoitteen mukaan.

Sisältö voi olla esimerkiksi rentoa maalaamista, vanhan muuttamista uuden näköiseksi kuten kustom-kangaskassipajassa, rentouttavaa käsillä tekemistä kuten unisieppariworkshopissa – tai jotakin teknisempää luovaa työskentelyä.

Eikä kaiken tarvitse löytyä valmiiksi kurssilistalta. Erään porukan kanssa päätimme tehdä yhdessä jotain asuinympäristön iloksi ja päädyimme maalaamaan kiviä. Jos siis sopivaa vaihtoehtoa ei löydy suoraan kurssitarjonnasta, voimme suunnitella ryhmälle myös oman toteutuksen.

Oman kurssin voi tilata esimerkiksi yrityksen työ- tai virkistyspäivään, koululle tai oppilaitokselle, kaveriporukalle, yhdistykselle, harrastusryhmälle tai tapahtuman ohjelmaksi.

Kurssi voidaan järjestää Olkkarilla Tampereella tai tilanteen mukaan asiakkaan omissa tiloissa. Sisältö, kesto, osallistujamäärä ja käytännön toteutus sovitaan yhdessä.

Teidän ei tarvitse tietää valmiiksi, mikä kurssi pitäisi valita. Kertokaa porukastanne ja siitä, mitä olette järjestämässä – niin tarjoan teille teidän näköistä kokonaisuutta.

virkistyspäivät tampere
tilausryhmä tampere

MILLAISIA TILAUSKURSSEJA VOI VARATA?

Tilauskurssin ei tarvitse olla valmis paketti, johon ryhmän pitää sopeutua. Sisältö voidaan rakentaa ryhmän koon, käytettävissä olevan ajan, lähtötason ja toivotun tekemisen mukaan.

Kurssi voi olla rento yhteinen hetki, uuden tekniikan kokeilu tai pidempi tavoitteellinen koulutuskokonaisuus. Tilaajina voivat olla esimerkiksi yritykset, koulut ja oppilaitokset, kaveriporukat, yhdistykset, harrastusryhmät ja tapahtumanjärjestäjät.

45 MIN → 4 VIIKKOA

Lyhyestä luovasta irtiotosta pidempään koulutuskokonaisuuteen.

Lyhyin ohjaamani kokonaisuus on ollut 45 minuutin nopea taidepaja TYHY-ryhmälle ja pisin neljän viikon erikoismaalauksen valinnaiskurssi ammattioppilaitokselle.

KUN TAVALLINEN TYÖPAJA EI RIITÄ

Osa työpajoista syntyy juuri siitä, että yhdistetään tuttu tekeminen vähän epätavallisempaan ideaan. Teema voi tulla musiikista, tatuointikulttuurista, Kustom-maailmasta tai vaikka ryhmän omasta yhteisestä jutusta.

Näitä kokonaisuuksia voidaan myös muokata juuri tilaavan ryhmän näköisiksi.

käsityö-workshop
rock tekemistä porukalle

KUSTOM-KANGASKASSIPAJA

Onko porukallanne yhteinen lempimusiikki, aikakausi tai tyyli?

Tavallinen kangaskassi saa tässä työpajassa uuden ilmeen juuri valitsemanne teeman mukaan.

Inspiraationa voi olla esimerkiksi rock, ysärin nostalgia, retro, punk, metalli tai kokonaan oma maailma. Jokainen tekee kassista oman näköisensä, mutta yhteinen teema sitoo työt hauskasti yhteen.

Piirustustaitoa tai aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Materiaalit, ideat ja ohjaus kuuluvat työpajaan.

Voidaan yhdistää myös esimerkiksi teemajoogaan tai muuhun ryhmän tunnelmaan sopivaan ohjelmaan.

TATTOO ART – AVAIMENPERÄ

Nahkainen avaimenperä, tattoo-flasheja ja ammattitatuoija ohjaamassa. Tässä työpajassa pääset tekemään oman tattoo-henkisen Kustom-tuotteen käsin.

Valitset mieleisen flash-kuvan, siirrät sen nahalle ja viimeistelet työn maalaamalla. Tyylinä voi olla esimerkiksi old school, realistisempi aihe, geometrinen kuvio tai jotain aivan muuta.

Aikaisempaa kokemusta tai piirustustaitoa ei tarvita. Lopputuloksena syntyy persoonallinen käyttöesine ja samalla vähän erilainen yhteinen kokemus.

Voidaan räätälöidä teemaan sopivaksi esimerkiksi polttariporukalle.

KUSTOM- JA ERIKOISMAALAUSKURSSIT

Kustom- ja erikoismaalauskurssit perustuvat tekniikoihin, joita käytän myös omassa työssäni. Kurssi voidaan rakentaa yhden tekniikan ympärille tai yhdistää useampia työvaiheita samaan kokonaisuuteen.

Ryhmä voi olla täysin aloittelijatasolla tai koostua opiskelijoista ja ammattilaisista, jotka haluavat syventää osaamistaan. Sisältö, harjoitukset ja kurssin pituus suunnitellaan aina sen mukaan, mitä osallistujien on tarkoitus oppia.

Tilauskurssi voi olla lyhyt ensikosketus uuteen tekniikkaan tai pidempi koulutuskokonaisuus, jossa käydään läpi myös työvälineitä, materiaaleja, työvaiheita ja tekniikan käyttöä käytännössä.

satu art from the underground ohjaa erikoismaalauskurssia ammattikoulu tavastialla

PINSTRIPING


KYNÄRUISKU / AIRBRUSH


OOTRAUS


LETTERING JA KYLTTIMAALAUS


KULTAUS


EFEKTIMAALAUS JA MUUT ERIKOISTEKNIIKAT

Kynäruiskumaalaus voidaan toteuttaa tilauskurssina myös ryhmille. Tarvittavasta välineistöstä sovitaan tapauskohtaisesti esimerkiksi sen mukaan, onko tilaajalla omaa kalustoa käytettävissä.

KUKA KURSSEJA OHJAA?

ART FROM THE UNDERGROUNDIN SATU

Kursseja ohjaan minä, Satu Art From The Undergroundilta. Olen tehnyt erikoismaalausta, Kustom-taidetta ja erilaisia käsillä tekemisen projekteja vuosikymmenten ajan – ja opetan samoja tekniikoita, joita käytän myös omassa työssäni.

Tartuin kynäruiskuun ensimmäisen kerran vuonna 1996. Vuosien aikana tekemiseeni ovat tulleet mukaan muun muassa pinstriping, sivellinmaalaus, erilaiset efektit, pintakäsittely ja muut Kustom- ja erikoismaalaustekniikat.

Minulle opettamisessa tärkeää on, ettei tekeminen jää pelkäksi teoriaksi. Haluan näyttää käytännössä, miksi jokin työvaihe tehdään tietyllä tavalla, mitä tapahtuu jos sen tekee toisin ja miten eri materiaalit ja tekniikat käyttäytyvät oikeassa työssä.

Olen opettanut erikoismaalausta myös Ammattioppilaitos Tavastialla, jossa osallistujina on ollut alan opiskelijoita ja jo ammatissa toimivia tekijöitä. Lisäksi olen suunnitellut ja ohjannut kursseja ja työpajoja hyvin erilaisille ryhmille aina ensikertalaisista pidemmälle ehtineisiin.

Kurssin ei kuitenkaan tarvitse olla tekninen tai tavoitteellinen koulutus. Samalla kokemuksella ohjaan myös rentoja luovia työpajoja, joissa tärkeintä on päästä tekemään, kokeilemaan ja löytämään oma tapa toteuttaa idea.

En opeta vain teknistä suorittamista. Opetan sitä, mitä olen itse oivaltanut tekemällä.

 

olkkari-tampere

KURSSIT TAMPEREELLA – OLKKARILLA TAI TILAUKSESTA MUUALLA

Avoimet kurssit järjestetään pääasiassa Tampereen Olkkarilla, osoitteessa Pyhäjärvenkatu 10, Tampere.

Olkkari sijaitsee keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten paikalle on helppo tulla sekä julkisilla että omalla autolla.

Tilauskurssi voidaan järjestää myös tilaajan omissa tiloissa, jos tila ja kurssin sisältö siihen sopivat. Tämä voi olla hyvä vaihtoehto esimerkiksi yrityksille, kouluille, tapahtumajärjestäjille ja muille ryhmille, jotka haluavat kurssin osaksi omaa päiväänsä tai tapahtumaansa.

Toteutuspaikka sovitaan aina tapauskohtaisesti kurssin sisällön, ryhmäkoon ja tarvittavan välineistön mukaan.

TAMPEREEN OLKKARI – PYHÄJÄRVENKATU 10

Avaa sijainti kartalla →

KURSSIFIILIKSIÄ JA TÖITÄ VUOSIEN VARRELTA

Kursseilla syntyy hyvin erilaisia töitä, mutta tärkeintä on se, että jokainen pääsee itse tekemään. Mukaan mahtuu ensikertalaisia, harrastajia, työporukoita, opiskelijoita ja muita ryhmiä – ja lopputulos saa näyttää tekijältään.

KURSSILAISTEN KOKEMUKSIA

Kursseille tulee ihmisiä hyvin erilaisista lähtökohdista. Osa haluaa oppia uuden tekniikan, osa kokeilla jotain ihan ensimmäistä kertaa ja osa vain viettää hauskan hetken tekemisen äärellä.

“En ole yhtään taiteellinen, mutta sain kurssista älyttömästi irti. Aion käyttää oppejani lahjojen tekemiseen.”
— Saara

“Jännitti kovasti tulla kurssille, mutta ensimmäisen vartin aikana jännityksestä ei ollut enää tietoakaan. Voin suositella kaikille!”
— Noora

“Kurssi oli enemmän kuin odotin ja oli upeeta huomata että pääsen maalaamaan oikeasti. 10+! Tosi hyvä fiilis kaikin puolin. Kiitos paljon, oppi meni hyvin päähän.”
— Kalle

“Kiitos kurssista, opetus oli niin mainiota! Sulla on loistava energia!”
— Jesse

“Ajattelin ensin etten ikinä saa työtä tehtyä, mutta onnistuin ja voin kokemuksesta sanoa, että kurssi sopii kaikille jotka haluavat vaan oppia!”
— Marianna

“Tuntuu, että aukaisit oven johonkin kokonaan toiseen maailmaan. Tulen kyllä kursseille uudestaankin!”
— Pekka

USEIN KYSYTTYÄ KURSSEISTA

Pitääkö osata piirtää?

Ei tarvitse. Suurin osa kursseista on rakennettu niin, että mukaan voi tulla ilman piirustustaitoa tai aikaisempaa taideharrastusta.

Voinko tulla täysin aloittelijana?

Kyllä. Moni osallistuja kokeilee tekniikkaa ensimmäistä kertaa. Kurssilla lähdetään liikkeelle rauhassa ja tekeminen etenee vaihe vaiheelta.

Tarvitsenko omia välineitä?

Avoimilla kursseilla tarvittavat materiaalit ja välineet kuuluvat kurssiin tai niistä kerrotaan selkeästi kurssikuvauksessa. Tilauskursseilla tarvittava välineistö kuuluu erikoistapauksia lukuun ottamatta hintaan, ja siitä sovitaan aina kurssin sisällön mukaan.

Voinko tulla yksin?

Totta kai. Avoimille kursseille voi tulla yksin, kaverin kanssa tai pienellä porukalla.

Saanko tekemäni työn mukaan kotiin?

Kyllä, useimmilla kursseilla valmis työ lähtee mukaan. Jos työ vaatii esimerkiksi kuivumista tai muuta viimeistelyä, siitä kerrotaan kurssikohtaisesti.

Voiko kurssin tilata omalle ryhmälle?

Kyllä. Tilauskurssin voi varata esimerkiksi yritys, koulu tai oppilaitos, kaveriporukka, yhdistys, harrastusryhmä tai tapahtumanjärjestäjä. Sisältö voidaan rakentaa ryhmän koon, käytettävissä olevan ajan ja toiveiden mukaan.

Voiko kurssin järjestää muualla kuin Olkkarilla?

Kyllä. Avoimet kurssit järjestetään pääasiassa Tampereen Olkkarilla, mutta tilauskurssi voidaan toteuttaa myös tilaajan omissa tiloissa, jos tila ja kurssin sisältö siihen sopivat.

Miten kynäruiskukurssin välineet hankitaan?

Kynäruiskukurssit voidaan toteuttaa tilauskurssina, ja tarvittavasta välineistöstä sovitaan tapauskohtaisesti. Kurssi voidaan järjestää esimerkiksi tilaajan omilla kynäruiskuilla tai muulla etukäteen sovitulla kalustolla.

Paljonko kurssi tilausryhmälle maksaa?

Hinnoittelu perustuu kurssin sisältöön, osallistujamäärään, järjestämispaikkaan ja kestoon. Tämän vuoksi hinta räätälöidään aina erikseen.

Millä voin maksaa?

Voit maksaa tavallisilla maksukorteilla, Klarnan osamaksulla, sekä kulttuurieduilla kuten Smartun, Edenred ja Epassi.

HALUATKO TUTUSTUA TEKNIIKOIHIN TARKEMMIN?

Jos jokin tekniikka kiinnostaa, mutta haluat tietää siitä enemmän ennen kurssille tulemista, blogistani löytyy käytännön kokemukseen perustuvia oppaita ja vinkkejä. Tässä muutama hyvä paikka aloittaa:

PINSTRIPING

Miten aloittaa pinstriping? →
Hyvä ensimmäinen artikkeli, jos tekniikka on täysin uusi.

Pinstriping-siveltimet →
Mitä erilaisilla siveltimillä tehdään ja mitä aloittelijan kannattaa niistä tietää.

Pinstripe-maalit ja niiden käyttö →
Maalit, niiden ominaisuudet ja käytännön käyttö.

KYNÄRUISKUMAALAUS / AIRBRUSH

Kynäruiskulla maalaaminen →
Perusteita tekniikasta ja siitä, miten kynäruiskulla työskentely käytännössä toimii.

Virheet kynäruiskun hankinnassa →
Erityisen hyvä aloittelijalle, joka harkitsee omien välineiden ostamista.

Kynäruiskumaalauskurssi →
Lue, mitä kynäruiskukurssilla tehdään ja kenelle se sopii.

MIKÄ OLISI TEIDÄN JUTTUNNE?

Voit varata paikan avoimelle kurssille tai kysyä juuri teidän porukallenne sopivaa työpajaa. Jos et vielä tiedä tarkalleen, mitä haluaisitte tehdä, kerro ryhmästä ja ajatuksesta – sisältöä voidaan miettiä yhdessä.

tekemistä ryhmälle tampere
tekemistä tampereella